Valpas
+ Valpas yrityksenä
Lyhyesti, missiomme on löytää uusia kykyjä ja identifioida taitavimmat työntekijät. Uuden sukupolven henkilöstöpalveluyrityksenä olemme jatkuvasti ensimmäisten joukossa viemässä alaa eteenpäin ja luomassa uusia uria.
Toiminnan luonteeseen kuuluu, että henkilöstömme on jaoteltu moneen yksikköön, minkä johdosta kannamme aivan erityisen hyvää huolta sen yhteenkuuluvuuden tunteen ja ryhmähengen säilymisestä. Käytännössä tämä näkyy päivittäisenä yhteydenpitona, rakentavan palautteen antamisena ja yhteisten tavoitteiden asettamisena.
Asiakkaamme ovat arvossapidettyjä suomalaisia pieniä ja suuria yrityksiä, joiden työllistävä vaikutus on yli 18 000 henkeä Pohjoismaissa, Baltiassa, Saksassa ja Venäjällä.
Yrityksen strategisessa päätöksenteossa on yhteiskuntavastuun kantaminen sen luonnollinen osa. Katsomme, että luodessamme uusia työpaikkoja Suomeen ja samalla työllistämällä aktiivisesti nuoria rakennamme yhdessä monien muiden kanssa parempaa huomista ja turvaamme yhteiskunnalle sen kansallisen kilpailukyvyn säilymisen.
Kolme hyvää syytä valita Valpas kumppaniksi.
Tunnollinen: Valpas toimii aina asiakkaan etujen mukaisesti, huolellisesti ja joustavasti. Perheyhtiön arvojen mukaisesti henkilökunta on yrityksen käyntikortti, jota arvostetaan ja kohdellaan tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.
Tehokas: Valpas on ketterä, luotettava ja helsposti lähestyttävä kumppani, jonka henkilökunta on reipasta, osaavaa ja sitoutunutta.
Rohkea: Valpas erottuu toimialalla sekä brändillään, markkinointiviestinnällään että liiketoimintaratkaisuillaan ja tarttuu epämukavuusalueita karttamatta uusiin haasteisiin.
Valppaan arvot
- Yksilön oikeuksien ja arvon kunnioittaminen
- Ammattieettisten periaatteiden noudattaminen
- Työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen
+ Henkilöstövuokraus
On samantekevää johtuuko tyhjäkäynti sesongista vai tilauskannasta, loppulasku tuodaan kuitenkin aina omistajan pöytään. Pelkkä puhe työn tuottavuudesta ei siis riitä. Tekisimmekö asialle jotakin?
Vuokraamalla henkilöstöä voitte itse vaikuttaa tilanteeseen. Saatte työntekijät käyttöönne tarvitsemanne mittaiseksi ajaksi. Tuntiveloitus kattaa työntekijän palkan, lakisääteisen vakuutuksen, palkanlaskennan ja kaikki henkilöstöhallinnon kulut.
Noudatamme ja sovellamme toiminnassamme keskeisiä työehtosopimuksia ja henkilöstöpalvelualan käytännesääntöjä. Kaikille työntekijöillemme on järjestetty työterveydenhuolto.
Toimitusehdot:
+ Rekrytointipalvelu
Ovatko työntekijät kadonneet kivien alle?
Kyllä ja ei, paljon riippuu siitä etsitäänkö oikeista paikoista. Rekrytoinnin pelikenttä on nyt maailma. Olemalla kentän molemmissa päissä, tuomme osaajat luoksesi varmemmin kuin koskaan aiemmin.
Rekrytointipalvelu tuotetaan aina toimeksiannon mukaisesti työn luonne ja erityispiirteet huomioiden. Prosessi lähtee liikkeelle työpaikkailmoituksen laatimisesta ja päättyy työsopimuksen syntymiseen. Palvelu sisältää sovitun määrän haastatteluja, henkilöarvioinnin, taustatietojen tarkistamisen, sekä työnhakijoiden esittelyn asiakasyritykseen.
Omaamme laajan kokemuksen kansainvälisestä rekrytoinnista, mikä takaa paremmat mahdollisuudet onnistua ja nopeamman toimitusajan. Henkilövalintamme pohjautuvat aina objektiivisiin kriteereihin, kuten koulutukseen, työkokemukseen ja ammatilliseen pätevyyteen hakijan kansallisuuteen katsomatta.
Vetovastuu rekrytoinnista on konsultillamme ja päätös lopullisesta valinnasta tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Myös ns. testirekrytointi on mahdollista, jos työtehtävät ovat sen tyyppisiä, että siitä on etua.
Toimitusehdot:
+ Uutiset
Valpas avaa uuden työnvälitystoimiston Turkuun
Lisätty: 19.08.2011
Valpas muuttaa Turussa uusiin toimitiloihin syyskyyn aikaina. Uusi toimisto sijaitsee hyvien kulkuyhteyksin varrella Turun keskustassa osoitteessa Sibeliuksenkatu 3.
Tilat ovat kolmessa kerroksessa ja pinta-alaa löytyy yhteensä 200 neliötä. Kolminkertaistuneen neliömäärän ansiosta meillä on nyt mahdollisuus rekrytoida lisää henkilökuntaa sekä palvella asiakkaittamme ja työnhakijoita entistäkin paremmin, valaisee yhtiön toimitusjohtaja Mihkel Mikone.
Auktorisointi myönnetty
Lisätty: 25.01.2011
Valpas Henkilöstöpalvelut Oy:lle on myönnetty 26.5.2010 Henkilöstöpalveluyritysten Liiton auktorisointi.
Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on tehnyt pitkään työtä toimialan yhtenäisten käytäntöjen määrittelemiseksi. Tämän vuoden alussa HPL otti käyttöön jäsentensä auktorisoinnin. Tarkoituksena on helpottaa asiakasyrityksiä tekemään valintansa, kun ne voivat auktorisoinnin pohjalta valita yhteistyökumppanin, joiden he voivat luottaa toimivan eettisesti kestävällä pohalla ja lainsäädäntöä kaikilta osin noudattaen.
Auktorisoinnin edellytyksiä ovat mm. työehtosopimusten noudattaminen, voimassa oleva sopimus työterveyshuoltopalveluista ja työntekijöiden tapaturmavakuutus, henkilöstöpalvelualan toimintaperiaatteiden noudattaminen, henkilötietojen käsittelyn käytännesääntöjen noudattaminen, sekä ulkomaalaisten rekrytoinnin pelisääntöjen toteutuminen henkilöstöpalveluyrityksessä.
“Pidämme auktorisointia erittäin myönteisenä asiana alan luotettavuuden ja julkisuuskuvan parantamisen kannalta”, Valppaan toimitusjohtaja Mihkel Mikone kertoo. “Jatkossa toivomme liitolta vielä suurempaa roolia ulkomaalaisten palkkadiskriminaation kitkemisessä, muilta osin olemme toimintaan hyvin tyytyväisiä”.
Lisää auktorisoinnista voit lukea Henkilöstöpalveluyritysten Liiton kotisivuilta www.hpl.fi
Valpas Henkilöstöpalvelut Oy:n liikevaihto ja tulos voimakkaassa kasvussa
Lisätty: 19.08.2011
Valppaan tulos viime tilikaudella ylitti odotukset. Uutinen on luettavissa suoraan kauppalehden verkkosivuilta osoitteesta kauppalehti.fi.
Ammattityövoimasta pulaa rakennusalalla
Lisätty: 25.01.2011
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n heinäkuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan Suomen elinkeinoelämän suhdannekuva alkoi keväällä kirkastua aiempaa joutuisammin. Suhdannetilanne on parantunut erittäin heikolta lähtötasolta jo melko lähelle keskimääräistä. Vuodenvaihteessa alkanut tuotannon kasvu on jatkunut, uusia tilauksia on saatu aiempaa runsaammin ja henkilöstö on vähentynyt enää aavistuksen.
Suhdannenäkymät lähikuukausille ovat melko myönteiset kaikilla päätoimialoilla. Asteittaisen elpymisen ennustetaan jatkuvan loppuvuonna ja vuodenvaihteessa. Maltillisen kasvun ennustetaan jatkuvan, ja nyt myös kannattavuudessa on tapahtunut käänne parempaan. Henkilöstömäärän odotetaan pysyvän lähellä nykytasoa.
Rakentamisessa parantunut suhdannekuva näkyy työvoimapulana. Jo tässä vaiheessa 30% yrityksistä ilmoittaa työvoimapulan haittaavan toimintaansa. Teollisuuden puolella työvoiman puute on yleistynyt hieman, mutta se ei kuitenkaan ole saavuttanut vielä ongelmallista tasoa.
Katso video 5.8 pidetystä Ek:n suhdannebarometrin tiedotustilaisuudesta





